Hurjaa kyytiä.

Liikenne Nepalissa on hurjaa. Bussit täynnä ja tiet kapeita. 

Matkasimme Nepalin Kauko-Länteen, Aachamin maakuntaan kolme päivää. Mangalhsenissa, Aachamin alueen pääkaupungissa toteutettiin vuosien tauon jälkeen partiokoulutus, Nepalin Partiolaisten ja Suomen Partiolaisten yhteistyöprojektin kaksipäiväinen Leadership and Strategic Planning –training. Koulutukseen osallistui 7 eri alueen partiojohtajia . Vähintään yhden jokaiselta alueelta tuli olla nainen. 

Matka Kathmandusta Dhangadiin kesti lähes 20 tuntia. Perille saavuimme torstaina aamupäivällä. Matka oli ilmeisen poikkeuksellinen, sillä kukaan ei bussissa voinut pahoin ja suurin ongelma oli huoltoasemalta loppunut polttoaine. Hetken ihmettelyn ja muutaman korjausyrityksen jälkeen pumppu saatiin toimimaan ja viimeiset jäljelle jääneet dieselit imettyä bussin tankkiin. Matka jatkui.

Meillä oli bussissa varatut paikat. Toiveestani keskeltä, vain siltä varalta, että joutuisimme kolariin. Bussin keskellä, pienillä olkisilla jakkaroilla istuivat pakkaajat. He huolehtivat katolle kasattavan kuorman kokoamisesta ja sitomisesta. Katoilla kuljetetaan niin matkatavaroita kuin muuttokuormiakin. Korkeutta saadaan helposti 1,5 m lisää. Tämä on yksi iso syy onnettomuuksiin vuoristoteillä. Painopiste bussissa muuttuu liian ylös.

Dhangadissa saimme tutustua Suomen koordinoimaan upeaan RVWRMP (Rural Village Water Resource Management Program) projektiin. Projektin kautta on elinoloja parannettu Kauko-Lännessä vuodesta 2005 ja tavoitteena on vaikutusten yltäminen yli miljoonalle ihmiselle. Projektin auton mukana pääsimme jatkamaan kohti Aachamia ja sen vuoristoteitä. 

Projektin autoilla ei ajeta yöllä. Niinpä yövyimme Silgardin kylän pienessä majatalossa. Valot sytytettiin saapuessamme. Illallista söimme majatalon lähellä pienessä aaltopeltikattoisessa ravintolassa. Vuorten rinteillä näkyi himmeitä valoja, kyliä on vierivieressä.

Juuri ennen Silgardiin saapumistamme ohitimme sillan, jossa joitakin vuosia sitten oli sattunut yksi alueen tuhoisimmista bussionnettomuuksista. Bussi suistunut sillalta tulvivaan jokeen vieden mukanaan kaikki noin 70 matkustajaa. Turma sattui yöllä ja siihen liittyy joukko huhuja. Toisten mukaan kuski osallistui uhkapeliin ja hävittyään ohjasi bussin tahallaan alas. Toiset taas kertovat, että kuski pakotettiin liikkeelle väsymyksestä huolimatta ja syynä olisi ollut nukahtaminen. Jutut tuntuivat välillä myös värittyvän.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että matkaa suunnitellessamme pysyin kannassani enkä vuoristoteillä suostunut matkustamaan yöaikaan. Onnettomuuksia kun sattuu tasaisesti ja ylivoimaisesti suurin osa niistä yöllä. Päivällä liikennettä on enemmän ja vauhdit siksi hitaampia, myös näkyvyys on parempi ja kuskit usein virkeämpiä.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Safebagaarin keskusta. Kylä oli jo Aachamin rajojen sisäpuolella vain parin tunnin matkan päässä määränpäästä. Matkalla pysähdyimme vain muutamaa päivää aiemmin sattuneen bussionnettomuuden tapahtumapaikalle. Paikka ei vaikutanut kaikkein vaarallisimmalta, mutta jotain oli selvästi mennyt pieleen. Onnettomuudesta selvinneet kertovat kuskin ehkä nukahtaneen. Onnettomuus sattui kello neljä yöllä.

Yllätyn, kun projektin koordinaattori sanoo minulle, ”Vilma, olit oikeassa yöbussilla matkustamisesta. Niitä pitäisi vuorilla välttää viimeiseen asti.” Sovimme, että projektissamme vältämme yöllä matkustamista ja jatkamme keskustelua turvallisuuteen vaikuttavista asioista. Vielä kaksi päivää aiemmin yöbussista kieltäytyminen sai koordinaattorimme hymyilemään hyväntahtoisesti - Jos kerran vaadit.

Safebagaarissa olemme vaihtamassa projektin auton kyydistä bussikyytiin viimeistä kahden tunnin taivalta varten. Bussi on täyteen pakattu. Ilokseni koordinaattorimme katsoo bussia epäillen ja ehdottaa jeeppiä, olisiko se kuitenkin turvallisempi. Suostun empimättä, sillä tie on ihan aidosti aika kapea ja huonokuntoinen. Jatkamme matkaa vielä hetken jeeppiasemalle.

Epäonneksemme asemalla on vain yksi jeeppi ja nolla matkustajaa. Kyyti ei olisi lähdössä vielä useaan tuntiin ja hinta pelkästään meidän kyyditsemisestä on huiman korkea. Onnistuimme kuitenkin lopulta neuvottelemaan kestettävän hinnan. Lähdemme matkaan ja päätämme pyrkiä löytämään muita kylään menijöitä ja näin pienentämään hintaa. Suunnitelmamme onnistuu ja jo asemalta saamme kyytiin kaksi lisämatkustajaa. Seuraavan matkaajan poimimme mukaamme kylän tarkastusasemalta ja mielestäni jeeppi täyttyykin kokonaan kun mukaan hyppää vielä viisi matkustajaa lähikylästä. Nyt kyydissä on 10 henkilöä. Kuskimme tosin ei ole tyytyväinen, sillä parhaimmilla keikoilla jeepin kyydissä keikkuu 25 henkeä. Osa sisällä, osa lavalla ja loput luonnollisesti katolla.

Kylässä jeepin oviin ja ikkunoihin ripustautuu vielä muutamia lyhyen kyydin tarvitsijoita. Me onnistumme tiputtamaan alkuperäisen hinnan neljäsosaan ja pääsemään perille varsin turvallisesti. Olemme yhtä mieltä siitä, että pienillä valinnoilla voi olla suuria seurauksia ja liikenteessä omaan turvallisuuteen voi vaikuttaa. Jopa RVWRMP projektin autoissa olleet turvavyöt tuntuivat koordinaattoristammekin matkan jälkeen ihan järkeviltä.