Uhrilahjoja ja festivaalielämää edesmenneiden sielujen kanssa

Tauon jälkeen hyppäsin jälleen lauantaina maastopyörän selkään. Suuntana Kathmandun laaksoa ympäröivät kukkulat ja puhtaampi ilma. Ensimmäistä kertaa saimme pyöräillä ilman vesisadetta. Mukavaa.
  

Suunnaksi otimme Kathmandun laakson kaakkoisosat ja kääntöpisteeksi Dhaksinkhalin temppelin. Tämä Kali jumalattaren temppeli on päätepiste tuhansille kanoille, possuille ja vuohille, sillä muista Hindu-jumalista ehkä poiketenkin Kali vaatii palveluksistaan uhrilahjan. Hindut vaeltavat sankoin joukoin temppelille erityisesti silloin kun, elämä näyttää kurjemmat puolensa. Kalilta toivotaaan parannusta sairauksiin tai muuten vaikeiden tilanteiden ratkeamista. Toiveen toteuduttua Kalille annetaan uusi uhrilahja.

Vain hetki ennen uhrausta.

Uhrialuetta peittää vain pieni katos, joten rituaali on kaikkien nähtävillä. Pysähdymme seuraamaan miten paikallinen perhe on saapunut uhraamaan kanan. Rituaali ei ole niin hirvittävä kuin aluksi voisi kuvitella. Isä kuiskaa kanan korvaan rauhoittavia rukouksia ja sen päälle heitetään pyhää vettä. Tämän jälkeen kana annetaan uhraamisen hoitavalle erityiseen kastiin kuuluvalle miehelle. Tätä en vain voi katsoa. Suljen silmäni hetkeksi ja kun avaan ne, ei kanalla enää ole päätä. Uhri on annettu. Seuraavaksi tällä kertaa epäonnisen kanan uskotaan syntyvän korkeampaan elämän muotoon. 

Kanssamme pyöräilevä Sunil pyytää odottamaan hetken. ”I’m going to make a wish.” Hän riisuu kenkänsä ja astuu iloisesti veren punaiseksi värjäämälle temppelin lattialle.  Sunil ei tällä kertaa anna uhrilahjaa, mutta jos esitetty toive toteutuu, palaa hänkin paikalle kiittämään Kali-jumalatarta.

Maisemia paluumatkan varrelta.

Temppelikierroksen jälkeen hyppäämme takaisin polkupyörien selkään ja suunnistamme takaisin Kathmanduun. Paluumatka on huikea. Lähes tunti pelkkää alamäkeä. Itsekin uskallan nyt useamman harjoituskerran jälkeen antaa vauhdin välillä kasvaa. Ihanaa!

Alkuaikana temppelillä nähty uhraus olisi saattanut hätkähdyttää enemmän. Nyt toivon, että Kali-jumalatar on suotuisa mahdollisimman monelle ja pohdin, että kuolemaan suhtaudutaan tässä maassa kovin eri tavoin.

Jo täällä olon alkuaikana ystäväni isoäiti menehtyi pitkän ja onnellisen elämän jälkeen. Tavatessamme ystäväni kertoi tapahtuneesta. Lähes samaan hengenvetoon hän tarjoutui näyttämään kuvia isoäidistään kannettavalta tietokoneelta. Hieman hämilläni heilutin päätäni puolelta toiselle ilmaisten, että mielelläni kuvat näkisin. Siinä olimme kylkikyljessä kyyristyneinä tietokoneen ruudulle ja ihastelimme miten kauniisti edesmennyt isoäiti makasi kotinsa lattialla. Hänelle oli valmisteltu erityinen peti ja häntä ympäröivät kukat. Ystäväni kertoi olevansa kovin onnellinen, sillä näytti vahvasti siltä, että isoäidin sielu oli poistunut otsasta. Se merkitsi, ettei hänen tarvitsisi enää syntyä uudelleen. ”Katso nyt, eikö hän ole kaunis.” Heilutin hitaasti päätä puolelta toiselle, olin samaa mieltä. Kuvat olivat ei vain kauniita, vaan myös äärimmäisen rauhallisia. Kuvissa isoäiti oikeasti hymyili.

Gai Jatra kulkue.

Sunnuntaina matkasimme Bhaktaburiin, perinteiseen Nevarikaupunkiin, jonka vanhat temppelit ja upea arkkitehtuuri saavat huokailemaan. Kaupungissa vietettiin yhtä värikkäimmistä festivaaleista, Gai Jatraa. Gai Jatraa juhlitaan edesmenneiden sielujen kunniaksi. Festivaalin tarkoituksena on muistuttaa, että ihmisen tulee pysyä iloisena myös vaikeina aikoina ja, että edesmenneet perheenjäsenemmekin näkevät meidät mieluummin onnellisina. Keskiajalle ylettyvät perinteet uskovat, että Gai Jatran (Gai = lehmä, Jatra = festivaali) aikana lehmä johdattaa edesmenneet sielut pyhän joen yli paratiisiin. Vielä muutama vuosi sitten Gai Jatran kulkueita johti usein oikea lehmä. Nykyisin lehmät on korvattu bambusta, vanhoista vaatteista ja muista saatavilla olevista materiaaleista itse rakennetuilla patsailla.  Patsaisiin  on ripustettu joukosta poistuneiden rakkaiden kuvia.

Gai Jatra -festivaalin yleisöä.

Lehmän takana tanssivat ja laulavat perheenjäsenet ja ystävät. Lapset pukeutuvat naamareihin ja meno on hulvatonta. Kaikki iloitsevat. Sielujen halutaan nauravan ja nauttivan tästä matkasta. 

Me pakkauduimme kaduille tuhansien ihmisten kanssa. Nauroimme, taputimme käsiämme ja ihastelimme kulkueita. Juhla oli upea ja tähän kaikkeen oli mielestäni myös kätketty tärkeä viisauden siemen.

Nepal yllättää - aina

Kolmen kuukauden maassa olon jälkeen on ensimmäistä kertaa sellainen olo, että olen nähnyt tästä maasta tarpeeksi. Tuntuu ettei sillä ole minulle tai minulla sille mitään annettavaa. Olemme matkustaneet bussissa 13 tuntia. Ulkona on lämmintä reippaasti yli 30 astetta ja pölyistä ilmaa on puhaltanut bussin avoimista ikkunoista sisään  yhtä kauan. Päätä särkee, eikä kukaan osaa sanoa minkä verran matkaa on jäljellä. Varon takapenkiltä niskaan pompuissa lenteleviä nyssyköitä ja yritän rakentaa itselleni koloa, jossa voisin jotenkin nukkua. Voisin itkeä, mutta suljen hetkeksi vain silmät. Mitä ihmettä täällä edes teen?

Linja-autossa on tunnelmaa

Olen vaipumassa uneen, kun bussillinen partiojohtajia alkaa hurrata ja  taputtaa käsiään yhteen. Nepalin partiolaisten johtaja on pujotellut tiensä bussin etupenkiltä käytävälle ja aloittanut nepalilaisen laulun. Sävelellä ja rytmillä ei ole niin väliä kun kaikki liittyvät mukaan. Käsillä lyödään vimmatusti tahtia ja mukana lauletaan niin kovaa kuin mahdollista. Muutama rohkea nousee pomppuista tietä uhmaten ylös penkistään ja alkaa tanssia, toiset tekevät nepalilaisen tanssin liikkeitä käsillään. Kollegani tökkii minua kylkeen, laula, laula ja minähän yritän. Hymyilyttää.

Taitaa tällä maalla sittenkin olla minulle vielä paljon näytettävää ajattelen ja mietin, että enköhän jotakin voi sille myös antaa. Päätän, että heti palattuani Kathmanduun sovin tapaamisen nepaliystäväni kanssa ja ideoimme yhdessä hänen matkatoimistonsa markkinointia. Matkatoimistolla rahoitetaan orpokodin toimintaa.

Bussi jatkaa pomppimistaan. Määränpäänä on ehkä Nepalin kehittynein kaupunki, Sjunsarin maakunnassa sijaitseva Dharan. Siellä toteutetaan projektimme kolmas ”Leadership and  Strategic Planning” koulutus. Kaupungin kadut ovat asfaltoituja. Katuja reunustavat kauniit talot ja leveät jalkakäytävät. Ihmiset liikkuvat paikasta toiseen muuhun maahan verrattuna uusilla autoilla, katumaastureita on pysäköity sinne tänne, ilma on puhdasta ja viemärijärjestelmänkin sanotaan olevan toimiva.  ”Kaiken tämän lisäksi tekevät kauniiden talojen puutarhat kaupungista poikkeuksellisen vihreän”, kirjoitti koordinaattorimme esittelytekstiin, jonka hän  teki harjoitustyönä aloittamalleen englanninkurssille.

Erityisen poikkeuksellista Dharanissa on, että kaupunkilaiset ovat itse rahoittaneet suurimmman osan kehittyneestä infrastruktuurista.

Gurkhien sanotaan olevan maailman kovimpia taistelijoita. ”If a man says he is not afraid of dying he is either lying or he is a Gurkha” vahvistaa asiaa täällä tiheästi viljelty sanonta. Gurkhat palvelevat osana brittiarmeijaa ja toimivat kaikkein haastavimmissa tehtävissä.

Näkymä Dharain viereiseltä kukkulalta

Gurkhat valitaan äärimmäisen tarkan seulan läpi. Valintakokeessa harvinaisia eivät ole kokelaiden vakavatkin loukkaantumiset. Kokeen läpäisseillä on edessä raskas ja äärimmäisen vaativa koulutus sekä palvelus kaukana kotoa. Toisaalta palkintona tästä ei ole vain hyvä palkka vaan myös Britannian eläke ja kansalaisuus. Nepalissa Gurkhia arvostetaan paljon, mutta usea myös kysyy mikseivät nämä miehet taistele kotimaansa eteen? Toisaalta ehkä taistelevatkin, sillä suuri osa eläkkeelle päässeistä Gurkhista sekä muissa Brittiarmeijan yksiköissä tai Intian armeijassa palvelleista sotilaista on asettunut juuri Dharain kaupunkiin. Alueen infrastruktuuri on kehittynyttä ja business pyörii muuta maata vauhdikkaammin. Aiemmin Gurkhat valittiin juuri täällä.

Perille Dharaan saavummme myöhään illalla 6 tuntia suunnitellusta aikataulusta myöhässä, 18 tunnin matkustamisen jälkeen. Majoitumme paikalliseen hostelliin. Minä ja viisi nepalinaista jaamme kaksi leveää sänkyä. Uni tulee nopeasti. Aamulla herätys on aikaisin. Kellon soidessa vieressäni nukkunut nepalinainen on käpertyneenä sängylle. Hän tekee hengitysharjoitusten sarjaa. Toinen naisista joogaa saman aikaisesti sängyn päädyssä ja kolmas puketuu jo sariinsa. Toisella puolellani nukkunut kollegani huikkaa ohimennen ”älä hämmästy, rukoilen hetken” ja sulkee silmänsä. Risti-istunnassa sängyn laidalla hän mumisee läpi jonkin mantran. ”En tietenkään” vastaan, pukeudun ja olen valmis koulutuspäivän alkuun.

Etsimme tiemme paikalliselle partio-toimistolle ja alamme valmistella koulutusta. Hätkähdämme tuolipinon alta juossutta hiirtä, kokoamme koulutuskansioita ja ihmettelemme missä kaikki osallistujat oikein ovat. Kun ilmaisemme ihmetyksen äänen, toteaa johtaja leveästi hymyillen ettei koulutus suinkaan alkaisi tänään. Osallistujat ovat vasta matkalla. Nieleskelemme hetken, ihmettelemme miksei meille aikataulun muuttumisesta ole kerrottu, kohautamme hartioitamme ja alamme suunnitella päivälle uutta ohjelmaa. Kathmanduun paluu näyttää siirtyvän ainakin päivällä, ehkä kahdella. Onneksi olin jälleen pakannut reppuun muutaman ylimääräisen vaatekappaleen juuri tältä varalta.

Välipäivän turistikierros

Ylimääräisestä vapaasta mutoutui mukava. Teimme kolmen tunnin lenkin kiertäen alueen upeaa luontoa ja hienoja temppeleitä, otimme useamman tunnin päiväunet ja vuokrasimme pikkubussin, jolla pääsimme käymään läheisen kukkulan huipulla (1420 m) ihastelemassa pilvien välistä avautuvaa maisemaa Intian puolelle. Näkymä on upea. Pienenä detaljina on kuitenkin todettava, että kysyessäni kävelyä kuvatiin termein ”just a short walk around the city – vain lyhyt kävely kaupungilla”. Lopputuloksena löysin kuitenkin itseni kolmen tunnin luontokävelyltä nahkaisissa flipflopeissa. Näille flipflopeille tämä taisi olla viimeinen matka kanssani. Voi Nepal, nämä olivat jo viidennet loppuunkävellyt kengät.

Onnea tuova hennatatuointi ja sen taiteilija

Toisena iltana muutimme asumaan erään paikallisen johtajan luokse. Nukuimme hänen olohuoneensa lattialla, nautimme teetä ringissä istuen ja saimme kollegani kanssa hänen tyttärensä taiteilemina käsiimme onnea tuovat henna-tautuoinnit. Hyvin nukutun yön jälkeen seuraavan päivän koulutus alkoi suunnitellusti. Tiesin taas miksi täällä olin ja jäin mielenkiinnolla odottamaan mitä tulevat, päivän myöhässä alkaneet, koulutuspäivät ja kotimatka toisivat tullessaan. Muistutin itseäni tätini ohjeesta ja lupasin pitää silmät ja sydämen avoinna.