Ristiriitainen paratiisi

Vuorimaisemia läntisessä Nepalissa.

Nepal on ulkonaliikkujan paratiisi. Kaikki maailman yli kahdeksaantuhanteen metriin kurottavat vuoret sijaitsevat Nepalin ja Tiibetin ylängön väliin sijoittuvalla Himalajan vuoristoalueella. Maassa on 20 koskenlaskuun sopivaa jokea ja kymmenen virallista luonnonpuistoa. Luonnonpuistot ja niihin liittyvät alueet kattavat Nepalin pinta-alasta yli 23 prosenttia. Maan rajojen sisäpuolelle mahtuu niin subtrooppista savannia, viidakkoa kuin maailman korkeimmat vuoretkin. Maa Nepalissa kohoaa vain 150 km matkalla lähes merenpinnan tasosta yli 8 800 metriin.  

On helppo kuvitella, että moninainen luonto pitää sisällään valtavan määrän erilaisia vaellus-, pyöräily- ja melontareittejä. Täällä juostaan maailman korkein maraton, jonka lähtö tapahtuu 4,5 km korkeudesta Annapurna Base Campista. Maastopyöräilijät taas ottavat mittaa toisistaan samoissa maisemissa kiertävässä Yak Attack –kilpailussa. Kilpailun kesto on  11 päivää ja sen aikana kivutaan 800 metristä  5,5 kilometriin. Näistä kisoista en toki haaveile, mutta tämän maan luonto on jo valloittanut ison osan sydämestäni. Jos vain mahdollista, on viikonloppuna päästävä jonnekin pääkaupunki  Kathmandun ulkopuolelle. Koskenlaskua kumiveneillä olen testannut kahdesti. Ensin helpolla Thrisuli-joella Kathmandun eteläpuolella, sitten haastavammalla Tiibetin ylängöltä alkunsa saavalla Bhote Kosilla.

Suvantokohta rauhallisemmalla Thrisuli-joella.

Thrisulilla hauskimmaksi osuudeksi muotoutui joessa uiminen ja koskien alas kelluminen. Pelastusliivit päällä, kypärät päässä ja kengät jalassa - tietysti. Bhota Kosilla taas ensimmäisen päivän vietimme treenaten. ”Right side forward!”, ”Get down!”, ”Over right!” –käskyjen tultua tutuiksi, pääsimme toisena päivänä joen hurjemmalle osuudelle. Välillä kumiveneen köysistä piti pitää ihan tosissaan kiinni ja kyllä veneestä kertaalleen tiputtiinkin. Mukana olleet turvakajakit olivat tosin nopeasti paikalle ja koko miehistö saatiin takaisin kumiveneeseen. Tämä on kuitenkin hyvä muistutus siitä, että koskenlaskuun lähdettäessä on syytä käyttää hetki turvallisen ja vastuullisen yrityksen valintaan.

Hurjien koskien välissä, saimme ihailla myös maisemia.  Etenimme syvällä kanjonissa, vihreiden rinteiden ympäröiminä. Näimme maaseudun asukkaita keräämässä polttopuita ja tekemässä peltotöitä. Pujottelimme läpi pienten kylien.  Idyllistä, vaan ei taaskaan aivan. Joen varren talot olivat vaarallisesti vyöryherkillä törmillä. Vuosittain monsuunikausi aiheuttaa pienissä kylissä miljoonien rupioiden tuhoja. Noussut vedenpinta huuhtoo rantoja ja mutavyöryt rikkovat teitä ja rakennuksia. Likavedet huuhdotaan suoraan jokiin ja liian usein myös jätteet pinotaan talojen taakse, jokien rannoille. Monsuuni vie jätteet kyllä mennessään. Nyt uiminen ei tuntunut lainkaan niin houkuttelevalta kuin edellisellä kerralla. Vaikka ei vesi silloinkaan täysin puhdasta tainnut olla.

Kosken pauhuja Bhote Kosilla.

Monsuunin jatkuessa ei Bhota Kosilla enää lasketa. Veden pinta nousee vaarallisen korkeaksi ja tyrskyt muuttuvat liian haastaviksi. Samaan aikaan kesällä rauhallinen Thrisuli tarjoaa kasvaneen vesimäärän myötä aivan uusia haasteita ja kiehtoo myös kajakeilla liikkuvia kokeneempia melojia.

Toinen monsuunikaudella mielenkiintoiseksi muuttuva harrastus on maastopyöräily. Pyöräilyn suosio kasvaa jatkuvasti. Eikä ihme, vapaapäivisin Kathmandun laakson pölyä on helppo paeta ympäröiville kukkuloille. Jo puolentunnin kapuamisen jälkeen on ilmaa huomattavasti helpompi hengittää ja kasvoja normaalisti pyörällä liikuttaessa peittävän hengityssuojan voi pakata reppuun.

Viikko sitten suunnistimme pohjoiseen kohti Kakania vievää tietä. Aamuyöstä heräilin useaan otteeseen kuuntelemaan kattoja piiskaavia sadepisaroita ja jylisevää ukkosta. Olin varma, että aamulla ei matkaan pääsisi. Kun kello kuudelta soi, oli sade kuitenkin muuttunut kevyeksi tihkuksi.  Kun kaupungista oli päästy ulos sai sadetakin jo riisua kokonaan.  Aamutee nautittiin pienellä aaltopelleistä kyhätyllä kojulla. Sen jälkeen suunnistimme pois päätieltä, kohti pienempiä Kathmandua ympäröiviä kyliä.

Poljimme riisipeltojen keskellä ja sen mitä itse tiellä selviytymiseltä kykenimme, ihastelimme meneillään olevaa riisinistutusta. Kaikkialla polvia myöden mudassa olleet, punasävyisiin vaatteisiin pukeutuneet, kyläläiset istuttivat vaalean vihreitä riisintaimia kukkuloiden rinteille pengerretyille pelloille.

Kyläläisiä riisinistutuksessa

Riittävä sademäärä takaa hyvät riisisadot. Sateen jumalaa, Rato Machhendranathia, juhlitaan monsuunikauden alla erityisesti Kathmandun laaksossa. Mutta tuo sade hyvän sadon lisäksi paljon haasteitakin. Jo nyt monsuunikauden alussa, olisi näihin pikkukyliin ollut mahdoton päästä muuten kuin jalkaisin tai maastopyörillä.

Tiet olivat paikoin kymmenien senttien syvyydeltä mutavelliä. Osin ne olivat jo kokonaan romahtaneet ja pyörällä piti taiteilla vain puolimetrisiä tiestä jäljellä olevia kaistaleita pitkin. Rehellisyyden nimissä, jouduimme osassa paikkoja myös taluttamaan pyörät kuivemmalle alueella. Hauskaa, mutaista ja maisemaltaan upeaa. Kuitenkin yhtä aikaa mielessä kaiveli harmistus siitä, että monsuunin päätyttyä, olisi tie jälleen kyläläisten toimesta rakennettava uudelleen.

Samanlaisten ristiriitojen kanssa kamppailen täällä usein. Toisaalta näen edessäni upean maan, upeine matkailumahdollisuuksineen ja valloittavine ihmisineen, toisaalta köyhän ja tietämättömänkin maan, joka vuosi toisensa jälkeen taistelee samojen ongelmien kanssa.

Onneksi yhä useampi matkailuyritys on sitoutunut ainakin jonkinlaiseen sosiaaliseen vastuuseen. Koskea laskettaessa valitsimme yrityksen, joka osallistuu jokien suojeluun ja tiedon levittämiseen sekä takaa ettei ainakaan omalla toiminnallaan vahingoita luontoa yhtään lisää. Pyörillä olemme olleet maastossa  porukalla, jossa mukana on pyörämekaanikoiksi opiskelevia vankien lapsia. Nuoret ovat korvaamaton apua silloin, kun pyörien vaihteet takkuavat tai ketjut katkeavat. He saavat arvokasta kokemusta luonnossa liikkumisesta ja apuoppaana toimimisesta, mutta ennen kaikkea he saavat elää ihmisarvoista elämää sen sijaan, että viettäisivät nuoruutensa vankiloissa vanhempiensa mukana tai kadulla elämästään taistellen.

Luonnossa liikuttaessa erilaisten valintojen vaikutukset voi nähdä selvästi.