Vatsapöpö

Sain ensimmäisen diagnoosin elimistööni kotiutuneesta alkueläimestä jokin aika sitten. Kathmandussa vesi on likaista. Se on niin likaista, että astioiden pesun jälkeen on oltava äärimmäisen huolellinen niiden kuivaamisessa. Yksikin lautaselle jäänyt vesijohtoveden pisara saattaa riittää tartuttamaan varomattoman. Samoin tapahtuu, jos vihannekset on pesty saastuneella vedellä tai vettä on käytetty pastan keittoon. Pääsääntönä on, että Kathmandussa kaikki ruuanlaitossa käytettävä vesi on pullotettua vettä.

Mies jakamassa juomavettä.

Toisaalta varovaisuudessa ei voi mennä liiallisuuksiin, muuten arjen eläminen muuttuisi hankalaksi. Yllättävän nopeasti sitä tottuukin kraanaveden sijaan ottamaan veden isosta tankista keittiön nurkasta ja pyyhkäisemään astioihin jääneen huuhteluveden pois servetillä. Ja kyllä, sitä oppii myös olemaan uhraamatta liian montaa ajatusta koko asialle.

Eikä varovaisuus aina edes auttaisi. Liian usein olen nähnyt kun isoja, sinisiä ja turvalliseksi todettuja vesitonkkia  on täytetty ei niin puhtaista julkisista kaivoista. Mistään en voi tietää päätyvätkö nämä vedet ravintolan ruuanlaittoon tai jopa lähikauppaan myytäviksi. Toivottavasti eivät.

Ja monsuuniaikaan veden laatu vain pahenee. Erilaisten pöpöjen ja alkueläinten määrä moninkertaistuu. Ei auta kuin olla itse tarkkana ja toivoa, että omassa elimistössä otusten määrä pysyy kurissa ja vastustuskyky vahvana. Ja onneksi se toistaiseksi on pysynyt (koputan puuta).

Omaa alkueläintänikin esiintyy vain monsuunikaudella. Paikallinen väestö sekä maassa pidempään oleilleet ovat sille immuuneja.Seuraavalla monsuunikaudella en siis enää voisi tätä otusta edes saada. Tällä kertaa sen kuitenkin sain. Suunta siis Kathmandun kansainväliselle klinikalle. Klinikalta sain mukaani, diagnoosin lisäksi, kirkkaan keltaisia antibioottitabletteja pakattuna minigrip-pussiin. Pussin päälle kirjattiin ohjeet kuulakärkikynällä. ”Tabletti aamuin illoin ruuan jälkeen.” Minkäänlaista pakkausselostetta ei tietenkään mukana ollut. Antibiootit taskussa, yhtä alkueläinkokemusta rikkaampana marssin ulos klinikalta. Selvisin vieläkin (koputan uudelleen puuta) suhteellisen helpolla ilman vakavaa sairastelua.

Vedenjakelua paikallisella festivaalilla.

Olo on jälleen etuoikeutettu.Vaikka minulta puuttui immuniteetti,  voin tehdä paljon erilaisten otusten ja pöpöjen välttämiseksi.Voin ostaa puhdasta vettä niin paljon kuin haluan. Voin pestä vedellä vihannekset ja voin keittää siihen pastan. Voin jopa pestä sillä hampaani. Voin vieläpä kantaa mukanani vedenpuhdistustabletteja siltä varalta, että puhdasta vettä ei olisikaan saatavilla. Ja jos pöpö kuitenkin taas yllättää, voin aina pistäytyä sairaalassa tarkistuttamassa olotilani. Ja ennen kaikkea voin tarvittaessa ostaa itselleni lääkkeet. Suurella osalla väestöstä ei näistä mahdollisuuksista ole yhtäkään. Ei välttämättä mahdollisuutta edes päästä tapaamaan sairaanhoitajaa.

Puhtaan juomaveden puute on Nepalissa iso ongelma. Samoin sen aiheuttamat taudit. Alle viisivuotiaiden lasten yleisin kuolinsyy on vedestä saatu vatsapöpö ja päivittäin näemme lehdissä uutisia myös aikuisista uhreista. Järjestöt ja valtio pyrkivät tilannetta parantamaan pystyttämällä väliaikaisia klinikoita riskiajoiksi ja kouluttamalla väestöä mm. käsienpesun tärkeydestä. Suurin osa tartunnoista olisi helposti hoidettavissa, jos hoitoa vain olisi tarjolla. 

Kiertävä vesikannu.

Myös Kathmandussa pula vedestä on kova. Laakson pahasti saastunut maaperä tekee pohjaveden käyttämisen lähes mahdottomaksi. Vesi tuodaankin Kathmanduun tankkiautoilla, jotka täyttävät rakennusten pihoissa olevia vesitankkeja. Kaikilla ei tankkeja kuitenkaan ole, ei tällöin myöskään juoksevaa vettä.Vesi on kuitenkin jostain otettava ja silloin puhtaus usein kärsii.

Myös veden juominen on oma taiteenlajinsa. Vettä juodaan kaikkien kanssa samasta pullosta, kannusta tai jonkinlaisesta pönikästä. Juomalaseja käytetään vain hienoimmissa ravintoloissa.  Tärkeää on, että vesiastia ei koske suuta. Ei ole harvinaista että juomisen jälkeen vettä on pitkin kasvoja ja vaatteita.   

Vedestä täällä puhutaan paljon. Kun kerron Suomalaisen vesijohtoveden puhtaudesta saan osakseni epäuskoisia katseita ja pitkän listan kysymyksiä. Juoda hanasta, oikeasti, kaikkiallako? Miten vesi taloihin tulee? Kuka putket on rakentanut? Entä kuka järjestelmää ylläpitää? Mihin käytetty vesi ohjataan? Ja miten paljon vedestä oikein maksatte?

Taidatte olla onnekkaita?